Siirry sisältöön

Störsvikin liiketontti haussa – rakenna ravintola upean merimaiseman äärelle

Siuntion kunta on asettanut Störsvikissä venesataman ja uimarannan vieressä sijaitsevan liiketontin jatkuvaan hakuun. Tontti sijaitsee kahden kilometrin päässä kantatieltä 51 (Länsiväylä) ja siltä on hyvät näkymät merelle. Meren rannalla tontin läheisyydessä on laituri, jota ollaan kunnostamassa lähiaikoina.

Kunta hakee tontille ravintola- tai kahvilayrittäjää pitkällä, lähtökohtaisesti 20 vuoden vuokrasopimuksella. Tavoitteena on, että yrittäjä rakentaa tontille ravintola- tai kahvilarakennuksen, jossa olisi palveluja ainakin osittain vuoden ympäri.

Vuokrattavan tontin koko on noin 2 650 m2, ja sillä on rakennusoikeutta 350 k-m2. Tontille voi rakentaa yksi- tai kaksikerroksisen rakennuksen.

Asemakaavassa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) tontti tunnetaan nimellä kortteli 509 ja se on merkitty liike- ja toimistorakennusten alueeksi, jonne voidaan rakentaa sataman ja uimarantojen toimintaa palvelevia tiloja.

Alueelle toivotaan saunaa, aktiviteetteja ja välinevuokrausta

Kunnan tekemissä kyselyissä alueelle on toivottu muun muassa kahvilaa tai ravintolaa, WC- ja peseytymistiloja, saunaa, aktiviteetteja lapsille ja nuorille (esimerkiksi leikkipaikka, kiipeily), välinevuokrausta (kajakit, pyörät ym.), tapahtumia (esiintymiset, ruokatapahtumat, markkinat, hiihtokisat ym.) ja sähköauton latauspisteitä.

Tontti rajautuu etelässä olevaan venesatamaan ja sen pysäköintialueisiin, lännessä katuun ja pohjoisessa ja idässä metsikköön. Tontti on tällä hetkellä osittain pysäköintialueena ja osittain metsän peitossa. Alueen metsikkö on vanhaa, kaunista mäntypainotteista sekametsää. Venesataman länsipuolella metsän takana alkaa omakotialue.

Golfkeskus lähellä

Alueen suosittu uimaranta on muodostunut hiekkamonttuun, ja uimarannan koillispuolelle on vastikään rakennettu pysäköintialue. Lähialueella sijaitsevat lisäksi Pickala Golf, Pickala Tennis & Padel Club, SE Actionin kanoottikeskus sekä Kopparnäs-Störsvikin ulkoilualue.

Asemakaavan lisäksi Siuntion kunta on asettanut korttelin kehittämisen kriteereiksi, että rakennusten ja palveluiden tulee olla kaikkien saavutettavissa ja että ainakin osan korttelin yritystoiminnasta tulee olla ympärivuotista. Lisäksi rakentamisen on noudatettava kestävän rakentamisen periaatteita ja oltava arkkitehtonisesti laadukasta ja paikkaan sopivaa. Siuntio on HINKU-kunta ja tavoittelee päästövähennyksiä etuajassa kansallisiin tavoitteisiin nähden.

Kunnanhallitus päättää tontin luovuttamisesta

Tontista kiinnostunut yritys voi tehdä tarjouksen ja esittää luonnoksen konseptistaan. Tämän pohjalta neuvotellaan alustavasti. Kun kunta on saanut toteutuskelpoisen tarjouksen, muille yrityksille annetaan noin kuukausi aikaa jättää oma hakemuksensa samasta tontista.

Kunnan tekninen lautakunta tekee ehdotuksen kunnanhallitukselle tontin saajasta. Valinnassa käytetään perusteena kriteeristöä, jossa huomioidaan muun muassa kuinka hyvin hanke toteuttaa kunnan strategiaa, miten hyvin toiminta ja rakennus sopii alueelle, rakentamisen laajuus, kuinka hyvin hanke toteuttaa asemakaavan tavoitteita, hankkeen toteutusvarmuus ja onnistuminen aikaisemmissa hankkeissa.

Lue lisää Störsvikin tontista sivustolta tulesiuntioon.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).