Siirry sisältöön
Haku

Esityslistat, pöytäkirjat, viranhaltijapäätökset ja kuulutukset



Pöytäkirjat ja esityslistat

Esityslista on luettavissa kunnan kotisivulla pöytäkirjan julkaisuun saakka. Tarkastettu pöytäkirja julkaistaan verkkosivulla pääsääntöisesti seitsemäntenä päivänä kokouksen jälkeen, eli nähtävillepanopäivänä.

Verkossa julkaistavat pöytäkirjat sisältävät vain tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Tiedot poistetaan verkkosivuilta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päätyttyä. Päätösasiakirjoissa voi olla mainittu liitteitä, joita ei julkaista verkossa. Julkaisematta jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja tai joiden julkaiseminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai liike- tai ammattisalaisuudet.

Pöytäkirjat ovat luettavissa kunnan julkaisupalvelussa neljän vuoden ajan 2023 lähtien. Tätä vanhemmat pöytäkirjat saa nähtäväksi ottamalla yhteyttä kirjaamoon (siuntio@siuntio.fi). Pöytäkirjanotteen, kopion vanhasta pöytäkirjasta tai viranhaltijapäätöksestä voi myös pyytää kirjaamosta.

Viranhaltijapäätökset ja kuultuukset

Viranhaltijoiden tekemät päätökset julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Päätökset ovat nähtävillä oikaisuvaatimus- tai valitusajan ajan. Verkossa julkaistavat viranhaltijapäätökset sisältävät vain tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot, ja ne poistetaan määräajan päätyttyä.

Kunnan kuulutukset julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Kuulutukset voivat koskea esimerkiksi päätösten nähtävilläoloa, kaavoitusta tai muita lakisääteisiä ilmoituksia. Kuulutukset pidetään nähtävillä niille säädetyn ajan, jonka jälkeen ne poistetaan verkkosivuilta.