Siirry sisältöön

Meille töihin


Henkilö pöllyttää lunta sinistä taivasta ja aurinkoa vasten.

Tule mukaan kehittämään Siuntiota! 

Meillä on monipuolisia uramahdollisuuksia erilaisten julkisten palveluiden ja hallinnollisten tehtävien parissa. Panostamme monipuoliseen ammattitaitoon ja etsimme joukkoomme niin kokeneita konkareita kuin nuoria osaajia.

Siuntion kunnalla on noin 220 työntekijää sekä noin 75 erilaista ammattinimikettä. Haluamme tarjota kuntalaisille laadukkaita, kaksikielisiä palveluita ja toimia siuntiolaisen yhteisön hyväksi.

Tarjoamme työntekijöillemme seuraavat edut:

  • Kattava työterveyshuolto
  • Liikunta- ja kulttuurietuus
  • Työmatkaetuus alkaen 1.1.2024
  • Henkilökunta-alennus uimahalliin ja kuntosalille
  • Pitkä, kokemusperusteinen vuosiloma
  • Työnantajan tukema lounas

Hyödynnä ja kehitä osaamistasi

Tarjoamme vakaan työympäristön sekä mahdollisuuden työskennellä kunnan kehittyvien palveluiden parissa. Kannustamme henkilöstöä työn sekä toimintatapojen aktiiviseen ja innovatiiviseen kehittämiseen.

Monipuoliset työnkuvat tekevät jokaisesta päivästä mielekkään ja pääset hyödyntämään osaamistasi laaja-alaisesti. Sopivan kokoisessa työyhteisössä pääset vaikuttamaan asioihin konkreettisesti.

Työntekijänä sinulla on mahdollisuus kouluttautua ja kehittyä. Saat myös työyhteisön laajan tuen. Kaksikielinen arkemme tarjoaa sinulle mahdollisuuden kehittää ruotsin kielen taitojasi.

Hyvien kulkuyhteyksien päässä

Siuntio on noin 6 200 asukkaan kunta Länsi-Uudellamaalla aivan pääkaupunkiseudun kupeessa. Työmatkalla Siuntioon et kohtaa ruuhkaa. Tänne on hyvät kulkuyhteydet sekä maantietä että rautatietä pitkin. Siuntio kuuluu HSL-alueeseen niin bussi- kuin junaliikenteen osalta.

Täällä asuminen on kohtuuhintaista, arki helppoa ja harrastusmahdollisuuksia on monia.

Katso asuntotarjontaa sivustolta:

Huolehdimme työhyvinvoinnistasi

Pidämme hyvää huolta työntekijöistämme. Meillä on kattava ja toimiva työterveyshuolto, josta olemme saaneet kiitosta työntekijöiltämme. 

Tarjoamme henkilöstölle myös liikunta- ja kulttuurietuudet, joita voit käyttää monipuolisesti. Avasimme keväällä 2023 uimahallin ja kuntosalin, jonne työntekijämme pääsevät alennettuun hintaan.

Yhteiset virkistyspäivät ja henkilöstöjuhlat lisäävät yhteisöllisyyttä ja tukevat työssäjaksamistasi.

Panostamme myös jatkuvaan esimiestyön kehittämiseen ja edistämme valmentavaa johtamistapaa varmistaaksemme henkilöstömme työhyvinvoinnin.

Siuntion uusi tunnuslause on Ota rauhallisesti. Siuntiolaisessa työelämässä se tarkoittaa, että emme rypistä otsaamme emmekä kiristä hermojamme turhan takia.

Sivistyskampus Siuntion sydän valmistui 2022. Siellä ovat koulut, esikoulut, kirjasto, nuorisopalvelut sekä perhekeskus. Lähes kaikki toiminnot sijaitsevat kivenheiton päässä juna-asemasta.


Varhaiskasvatuksen yksiköt

Laadukas varhaiskasvatus on meille kunnia-asia, josta haluamme pitää kiinni. Siuntion varhaiskasvatuksessa työskentelee ammattitaitoiset kasvattajat. Varhaiskasvattajamme ovat päteviä ja pitkän linjan osaajia.

Lähes kaikissa ryhmissä on pätevät varhaiskasvatuksen opettajat. Opettajistamme noin 85 prosenttia on päteviä, mikä takaa, että työuransa alussa olevat opettajat saavat apua ja tukea työhönsä. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat, hyvinvointiopettajat sekä kasvun ja oppimisen ohjaajat tuovat oman osaamisensa tiimien tueksi.

Huolehdimme laadukkaasti sijaisjärjestelyistä henkilökunnan poissa ollessa. Vakituiset sijaisemme ovat tuttuja niin lapsille, huoltajille kuin henkilökunnallemme. Työnteko on sujuvaa, kun kaikki tuntevat toisensa.

Valmentava johtamisen työtapa auttaa ja tukee löytämään yhdessä erilaisia ratkaisuja työn kehittämiseen. Tuemme henkilöstön kouluttautumista tarjoamalla laadukkaita täydennyskoulutuksia sekä tukemalla varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden saavuttamista.

Jukolan päiväkoti

Jukolan päiväkodin puinen punainen talo

Jukolan päiväkoti sijaitsee Siuntion kuntakeskuksessa, lähellä luontoa. Päiväkoti hyödyntää kunnan tarjoamia virikkeitä mm. kirjastoa, puistoja ja liikuntakenttää. Lähimetsät ja luontokohteet ovat aktiivisesti läsnä arjessa. Päiväkodissa on viihtyisät ja hyvät leikkitilat. Piha on suuri ja maastoltaan monipuolinen.

Jukolan päiväkoti toimii kahdessa osoitteessa Aleksin Kiven tiellä ja Sudenkaarella, jossa on päiväkodin kaikkein pienimmät lapset. Jukolan päiväkodissa tarjotaan vuorohoitoa yhteistyössä Daghemmet Lilla Alexiksen kanssa.

Jukolan päiväkodin kokonaisuus koostuu viidestä ryhmästä. Varhaiskasvatusta tarjotaan 1–5-vuotiaille lapsille viidessä eri ryhmässä:

Nallemetsä, Mesikämmenet, Karhunpesä, Pupulaakso ja Ketunkolo.

Tyyskylän päiväkoti

Keltainen puurakennus jonka edessä on asvaltti piha ja aidattu hiekkainen leikkikenttä sen vieressä.

Tyyskylän päiväkoti sijaitsee Pohjois-Siuntiossa, rauhallisessa maalaismaisemassa. Päiväkodin sijainti kauniin luonnon keskellä antaa mahdollisuuden tutustua luontoon ja ulkona oppimiseen. Päiväkodin lähellä on retkeilyyn sopivia luontokohteita sekä useita kulttuurikohteita, joita hyödynnetään arjessa ja rikastutetaan oppimisympäristöjä.

Päiväkodissa on kolme ryhmää 1-5 vuotiaille. Touhutassut, Nopsajalat ja Vauhtivarpaat.

Daghemmet Lilla-Alexis

Daghemmet Lilla Alexiksen harmaanvihreä siipi.

Daghemmet Lilla-Alexis on ruotsinkielinen päiväkoti. Se sijaitsee Siuntion kuntakeskuksessa. Lähellä sijaitsevat puistot ja metsät rikastuttavat oppimisympäristöä ja tarjoavat mahdollisuuden luonnossa oppimiseen.  Erilaisia kunnan tarjoamia virikkeitä mm. kirjastoa ja kulttuurikohteita hyödynnetään toiminnassa.

Varhaiskasvatusta tarjotaan 1-5 vuotiaille lapsille. Päiväkodissa on kolme ryhmää. Vuorohoito järjestetään Jukolan päiväkodin kanssa yhteistyössä.

Haemme nyt

Lisätietoja yksittäisistä työpaikoista antavat yksiköiden esihenkilöt.

Henkilöstöyksikkö

Tutustu työntekijöidemme arkeen

Esiopettaja Kirsi Lillman käyttää metsää yhtenä luokkahuoneena.
Ympäristötarkastaja Tuuli Hyppänen pitää uuden oppimisesta.
Varhaiskasvatuksen opettajat Tiina ja Viktoria kertovat työstään.