Siirry sisältöön

Muutoksenhaku


Kuntahallinnon päätöksiin voi yleensä hakea muutosta. Oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, jota päätös koskee eli asianosainen, mutta myös kunnan asukas.

Oikaisuvaatimus ja kunnallisvalitus (kuntalaki(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun))

Päätöksestä ilmoitetaan asianosaiselle lähettämällä hänelle pöytäkirjanote ja ohjeet mahdollisen oikaisuvaatimuksen tekemiseen. Pöytäkirjanote lähetetään myös päätöstä erikseen pyytäneelle. Muutoksenhakuohjeet ovat nähtävillä myös toimielimen pöytäkirjan ja viranhaltijapäätöksen yhteydessä.

Muilta kuin asianosaisilta pöytäkirjanotteesta peritään lunastusmaksu (10 senttiä/sivu).

Kirjallisen oikaisuvaatimuksen saa tehdä päätöksestä, jonka on tehnyt 

Oikaisuvaatimus tehdään asianomaiselle toimielimelle. Jaoston päätöksestä oikaisuvaatimus tehdään kuitenkin lautakunnalle. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Kunnallisvalituksella haetaan muutosta

Kunnallisvalituksen voi tehdä myös eräistä erityislain nojalla annetuista viranomaispäätöksistä.

Muutosta haetaan Helsingin hallinto-oikeudelta. Valittaa saa vain päätöksen laillisuudesta, mutta ei sen tarkoituksenmukaisuudesta. Valitus on tehtävä kirjallisesti 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hallintovalituksen saa tehdä vain asianosainen erityislain nojalla tehtävistä viranomaispäätöksistä. Hallintovalituksen valitusperusteita ei yleensä ole rajoitettu ja valituksen saa tehdä myös päätöksen tarkoituksenmukaisuudesta. Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Lisätietoa muutoksenhakusta ja oikaisuvaatimuksesta antaa eri osastojen osastosihteerit tai hallintojohtaja.