Siuntion kunta valmistelee koronarokotuksia

05.01.2021 12:35

Kategoria: Korona-tiedote

Kunnat vastaavat väestönsä ja sote-henkilöstönsä rokottamisesta. Rokottaminen aloitetaan THL:n esittämän rokotusjärjestyksen mukaisista ryhmistä. Esitys pohjautuu kansalliseen koronarokotusstrategiaan. 

Koronarokottamisen aikataulu riippuu rokotteiden toimituksista ja saatavuudesta. Koronavirusrokotteita on saatu Suomeen toistaiseksi rajoitetusti. Tämän vuoksi rokotteita tarjotaan alkuun vain tietyille kohderyhmille.

Koronarokotukset käynnistyvät tämän hetkisen tiedon mukaan 11.1.2021 alkavalla viikolla Lohjan keskustan terveysasemalla. Lohjan yhteisrokotuspisteessä rokotetaan Karviaisen, Lohjan, Inkoon ja Siuntion kuntien sekä alueen yksityisten toimijoiden ensimmäisessä rokotusvuorossa olevaa henkilökuntaa. Länsi-Uudenmaan toinen yhteisrokotuspiste sijaitsee Raaseporissa.

Ensimmäisinä rokotetaan koronapotilaita tutkivat ja hoitavat ja muuta kiireellistä hoitoa antavat. Myös hoivapalvelujen henkilöstö asumispalvelujen ja laitoshoidon toimintayksiköissä kuuluu ensimmäisenä rokotettaviin. Ikääntyneiden ja vakavalle koronataudille alttiiden henkilöiden rokotukset voisivat tämänhetkisten arvioiden mukaan alkaa helmi-maaliskuussa.

Tiedotamme lisää Siuntion koronarokotuksista kun rokotussuunnitelma ja aikataulut täsmentyvät.