Siuntio kunnan toimenpiteet koronavirustilanteen vaikutusten lieventämiseksi

07.04.2020 16:05

Kategoria: Korona-tiedote

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on vaikuttanut useiden toimialojen liiketoimintaan. Epävarmuus on vaikeuttanut yritysten toimintaa ja joillakin toimialoilla liiketoiminta on pysähtynyt kokonaan. Siuntion kunnanhallitus suosittaa seuraavia ohjeita tilanteen helpottamiseksi.

- Kunnan omia välttämättömiä hankintoja pyritään aikaistamaan.

- Kunnan pienhankintoja ohjataan mahdollisuuksien mukaan paikallisesti, lakeja, asetuksia sekä kunnan sopimuksia seuraten.

- Tekniselle osastolle suositellaan, että koronan aiheuttama tilanne huomioidaan kunnan yhteisöiltä perimissä vuokrissa niiden vuokraajien kohdalta, joihin kriisi on vaikuttanut toimintaa supistavasti.

- Tekniselle osastolle suositellaan myös, että vesimaksujen laskuissa tiedotetaan mahdollisuudesta neuvotella vesimaksujen maksuohjelmasta.

Lisäksi kunnanhallitus pyytää sivistyslautakuntaa huomioimaan nykyisen tilanteen varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista päätettäessä.

Kunta vetoaa myös kunnan asukkaisiin ja kunnassa toimiviin yhteisöihin, että he huomioisivat paikalliset yritykset ja muut yhteisöt hankinnoissaan.