Siirry sisältöön

Pienet yleiskaavamuutokset


Yleiskaava on kunnan laatima maankäyttösuunnitelma, jolla luodaan perusta ja edellytykset kuntarakenteellisten tavoitteiden toteutumiselle. Sen tehtävänä on yhdyskunnan eri toimintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittamisen yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen. Yleiskaavaa laadittaessa tulee maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti ottaa huomioon mm. yhdyskuntarakenteen toimivuus, ekologinen kestävyys, asumisen tarpeet sekä maisema- ja luontoarvot.

Yleiskaava voi koskea koko kuntaa tai sen tiettyä osa-aluetta. Maakuntakaava ohjaa yleis- ja asemakaavoitusta.

Siuntion kunnan yleiskaavatarkistukseen 2017 on kerätty joukko yleiskaavamuutoksia kunnan yleiskaavoissa. Muutoksia ovat hakeneet yksittäiset maanomistajat. Muutokset ovat luonteeltaan pieniä ja rajoittuvat yksittäisiin tiloihin. Muutosten mukaan ottaminen on edellyttänyt, että ne täyttävät aikaisemmissa yleiskaavojen tarkistusvaiheissa käytettyjä yhdenvertaisuusperiaatteita ja nykyisten yleiskaavojen mitoitusperusteita. Muutosalueet eivät sijoitu Siuntion kunnan asemakaava-alueille tai niiden lähelle.

Uusia muutoskohteita voidaan mahdollisesti lisätä tarkistettavaksi suunnittelun aikana tämän kaavoitusprosessin puitteissa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään ja päivitetään työn edetessä.

Yleiskaavojen tarkistuksen tavoitteena on muuttaa muutosalueilla sijaitsevien kiinteistöjen yleiskaavamerkintöjä vastamaan paremmin maanomistajien tarpeisiin. Nykyisten yleiskaavojen mitoitusperusteet ja määräykset jäävät voimaan.

Käsittelyvaiheet

  • Tekninen lautakunta 14.3.2017 § 28 päätti panna vireille no 1-10 yleiskaavan muutoshakemukset. Kaavoitusmaksun tulee kattaa kunnalle tulevat kustannukset. Ennen vireille panoa kunnan tulee varmistaa hakijoilta, ovatko kyseiset kaavoitushakemukset edelleen tarpeellisia.
  • Tekninen lautakunta 15.6.2017 § 77 päätti hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman liitteen mukaisesti; kuuluttaa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Kirkkonummen Sanomissa ja Västra Nylandissa; tiedottaa kuulutuksen yhteydessä, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voi tutustua kunnan teknisellä toimistolla ja kunnan kotisivuilla; osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetetään osallisille maanomistajille.
  • Tekninen lautakunta 12.3.2019 § 33 päätti hyväksyä kaavoittajan luonnoksen yleiskaavan kohdekohtaisista tarkistuksista no 1-12; asettaa liitteen mukaiset luonnokset yleiskaavan kohdekohtaisista tarkistuksista no 1-12 MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville; pyytää yleiskaavan kohdekohtaisisten tarkistusten luonnoksista 1-12 lausunnot valituilta tahoilta.
  • Tekninen lautakunta 25.2.2020 § 24 päätti hyväksyä kaavoittajan ehdotuksen yleiskaavan kohdekohtaisista tarkistuksista 1 – 13; asettaa liitteen mukaiset ehdotukset yleiskaavan kohdekohtaisista tarkistuksista 1 – 13 MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville; pyytää yleiskaavan kohdekohtaisisten tarkistusten ehdotuksista 1 – 13 lausunnot valituilta tahoilta.
  • Tekninen lautakunta 13.10.2020 § 123 päätti hyväksyä kaavoittajan vastineet muistutuksiin ja lausuntoihin ja lähettää ne muistutuksen tekijöille ja lausunnon antajille; hyväksyä kaavoittajan ehdotuksen yleiskaavan kohdekohtaisista tarkistuksista 1 – 13 ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.
  • Kunnanhallitus 23.11.2020 § 247 päätti ehdottaa valtuustolle: 1. Kiinteistön Djupträsk 1:49 (755-439-1-49) kohdekohtainen yleiskaavan tarkistus hyväksytään, 2. Kiinteistön Skogskilen 1:83 (755-439-1-83) ja Djupbäck 1:47 (755-439-1-47) kohdekohtainen yleiskaavan tarkistus hyväksytään, 3. Kiinteistön Björkhem 1:56 (755-439-1-56) ja Björkhem II 1:78 (755-459-1-78) kohdekohtainen yleiskaavan tarkistus hyväksytään, 4. Kiinteistön Klockarbacka 1:110 (755-470-1-110) kohdekohtainen yleiskaavan tarkistus hyväksytään, 5. Kiinteistön Lönnbacka 1:24 (755-459-1-24) kohdekohtainen yleiskaavan tarkistus hyväksytään, 6. Kiinteistön Nedergård 2:15 (755-473-2-15) kohdekohtainen yleiskaavan tarkistus hyväksytään, 7. Kiinteistön Lill-Ollas 2:61 (755-426-2-61) kohdekohtainen yleiskaavan tarkistus hyväksytään, 8. Kiinteistön Nygård 1:81 (755-404-1-81) kohdekohtainen yleiskaavan tarkistus hyväksytään, 10. Kiinteistön Siggans 1:21 (755-417-1-21) ja Ekeberga 1:34 (755-417-1-34) kohdekohtainen yleiskaavan tarkistus hyväksytään, 11. Kiinteistön Strömbacka 1:100 (755-403-1-100) kohdekohtainen yleiskaavan tarkistus hyväksytään, 12. Kiinteistön Rinteelä 1:139 (755-473-1-139) kohdekohtainen yleiskaavan tarkistus hyväksytään, 13. Kiinteistön Solhem I 1:53 (755-423-1-53) ja Solhem II 1:235 (755-466-1-235) kohdekohtainen yleiskaavan tarkistus hyväksytään. Lisäksi kunnanhallitus päätti palauttaa valmisteluun ehdotuksen kohdan 9. Kiinteistön Inre Örn 1:44 (755-452-1-44) ja Yttre Örn 1:45 (755-452-1-45) kohdekohtainen yleiskaavan tarkistus.
  • Kunnanvaltuusto 7.12.2020 § 85 hyväksyi pienet yleiskaavamuutokset 1-8 ja 10-13.
  • Tekninen lautakunta 15.6.2021 § 83 päätti hyväksyä ehdotuksen yleiskaavan kohdekohtaisista tarkistuksesta kohteen 9 osalta ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.
  • Kunnanhallitus 21.6.2021 § 177 päätti ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy ehdotuksen yleiskaavan kohdekohtaisista tarkistuksesta kohteen 9 osalta.
  • Kunnanvaltuusto 2.8.2021 § 79 päätti hyväksyä kaavoittajan ehdotuksen yleiskaavan kohdekohtaisista tarkistuksesta kohteen 9 osalta.
  • Päätös on saanut lainvoiman 7.9.2022 ja yleiskaavojen muutokset ovat astuneet voimaan.

Aineistot

Luonnosvaihe

Ehdotusvaihe

Hyväksymisvaihe

Muuta materiaalia

Käsi pitelee kynää yleiskaavan yllä.