Nimikilpailu

Nimikilpailun voittajaksi selviytyi Siuntion sydän!

Sivistys- ja hyvinvointikampukselle haettiin nimiehdotuksia avoimella kilpailulla helmi-maaliskuussa 2022. Valittavan nimen tuli sopia kampuksen julkisivutaiteeseen, sen tuli toimia sekä suomeksi että ruotsiksi, ja nimen tuli kuvata oivaltavasti kampuksen käyttötapaa ja käyttäjiä.

Useat nimiehdotukset liittyivät Aleksis Kiveen. Sivistyskampuksen tiloihin muuttaneet koulut kuitenkin säilyttivät nimensä, joten vaarana olisi ollut Aleksis Kiven koulun ja kampuksen nimien keskinäinen sekaantuminen.

Nimeksi valittiin Siuntion sydän (ruotsiksi Sjundeå hjärta), joka oli paitsi raadin suosikki myös kilpailun ehdotetuin nimi viiden henkilön äänellä.

Raati perusteli valintaansa seuraavasti:

"Sivistyskampus Siuntion sydän - Bildningscampuset Sjundeå hjärta muodostaa kokonaisuuden, joka kuvaa rakennuksen käyttötarkoitusta ja on helposti lähestyttävä. Sivistyskampus Siuntion sydämestä tulee koko kunnan sydän ja kaikkien olohuone, joten nimi on osuva. Siinä on myös paljon tuttua: kampus on jo monella käytössä ja Siuntion keskustassa on kaava-alue, jonka nimi on Siuntion sydän. Kampuksen julkisivutaiteeseen tulee siuntiolaisten koululaisten lämminhenkisiä kuvauksia siitä, mitä Siuntio heille merkitsee, joten nimi sopii myös taideteoksen henkeen. Uutta nimeä voidaan käyttää halutessa symbolina ja hyödyntää sujuvasti myös markkinoinnissa. Koko raati oli tyytyväinen valittuun nimeen ja se oli myös eniten ehdotettu nimi kilpailussa. Uuden nimen myötä toivotaan, että kampus otetaan jokaisen siuntiolaisten sydämeen."

Raadin puheenjohtajana toimi sivistystoimenjohtaja Eero Kling, ja muita jäseniä olivat käyttäjien edustaja Susanna Österman Sjundeå svenska skolasta, käyttäjien edustaja Reija Laine Aleksis Kiven koulusta, Sinna Kröger nuorisovaltuustosta, kampuksen julkisivutaiteesta vastaava taiteilija Jaakko Niemelä, kunnanhallituksen puheenjohtaja Marko Linnala, kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Stefan Svanfeldt, kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja Kristian Parviainen sekä hallintokoordinaattori ja raadin sihteerin virkaa toimittanut Erika Parvikoski.

Näin piirroksia heijastetaan rei'itetyille teräslevyille kampuksen julkisivuille. © Jaakko Niemelä ja Helena Hietala

Lähikuva auringonkukista ja mehiläisestä.

Luonnoskuva julkisivutaiteesta. © Jaakko Niemelä ja Helena Hietala

Lähikuvassa metsämansikan taimi jossa mansikoita ja muurahainen.

Luonnoskuva julkisivutaiteesta. © Jaakko Niemelä ja Helena Hietala

Lähikuvassa kaksi perhosta niityllä.

Luonnoskuva julkisivutaiteesta. © Jaakko Niemelä ja Helena Hietala

Kuva näyttää, miten koivurunkoja esittävä kuva on rei'itetty teräslevyyn.

© Jaakko Niemelä ja Helena Hietala

Tämä esimerkkikuva näyttää, miten mustavalkoiset kuvat toistetaan teräslevyillä rei'ittämällä. Vasemmalla alkuperäinen kuva, oikealla sama kuva rei'itettynä teräslevylle. Tätä kuvaa ei käytetä kampuksen julkisivutaiteessa.