Kuituverkko laajenee Siuntiossa

15.06.2020 09:06

Kategoria: Asuminen & Ympäristö

Ensimmäisiä siuntiolaisia talouksia aletaan kytkeä Karjaan Puhelimen kuituverkkoon kesäkuun puolivälissä.

Störsvikissä ensimmäisen alueen kaivuutyöt on saatu lähes valmiiksi ja kuituliittymien asennus alkaa ensi viikolla. Kotilahdentien ja Rantaniityntien käsittävällä alueella liittymisaste on tällä hetkellä reilut 60 %. Myös Störsvikintien pohjoispuolen Mäntykalliontie ja Sienitie saavat kuituverkon syksyllä. Alueella myynti on vielä kesken.

Siuntion kuntakeskuksessa kuidutetaan tänä vuonna kartassa sinisellä näkyvät alueet. Aleksis Kiven tien isomman alueen kaivuutyöt on saatu jo valmiiksi ja Eskontiellä ja Nummisuutarien tiellä kaivuut ovat parhaillaan käynnissä. Näiden jälkeen urakoitsija siirtyy Palonummen alueille. Liittymien asennukset alkavat kesän aikana, kun Störsvikin ensimmäinen alue on kokonaan valmis.

Vuoden lopulla kuituliittymiä on käytössä jo noin sadalla siuntiolaisella omakotitaloudella.

Ensi vuonna Karjaan Puhelin panostaa edelleen kuituverkon laajentamiseen Siuntiossa. Tähän mennessä osoitetun mielenkiinnon perusteella ainakin Säästöpankintien sekä Peltokujan alue vaikuttavat potentiaalisilta. Liittymien myynti tälle alueelle alkanee syksyllä.

kuituverkko