Hajajätevesineuvonnalla oli suuri kysyntä siirtymäajan loppuessa – neuvontaa jatketaan myös vuonna 2020

07.02.2020 14:30

Kategoria: Asuminen & Ympäristö

LINKKI 2019 -hankkeen loppuraportti on julkaistu. Kenttäkaudella 2019 LINKKI-hanke tavoitti kartoitus- ja neuvontakäynneillään yhteensä 641 kiinteistöä ja 1 279 henkilöä liittyen haja-asutusalueiden jätevesiin. Neuvontaa jatketaan myös vuonna 2020 kuntien rahoittamana.

Kartoitus- ja neuvontakäyntejä tarjottiin 22:lle hankkeen yhteistyökuntien kanssa valitulle alueelle, joista suurin osa oli herkkiä pohjavesi- ja ranta-alueita. Osalla neuvontakäynneistä selvitettiin alkuun, sijaitseeko kiinteistö herkällä alueella, ja koskeeko sitä siirtymäajan voimassaolon lisäksi mahdollisesti jokin kunnan tiukempi määräys. Asukkaat suhtautuivat käynteihin edellisvuosien tapaan myönteisesti, ja saatu palaute oli pääasiassa positiivista. Jätevesineuvojat osallistuivat myös paikallisiin tori- ja kylätapahtumiin, joissa neuvontaa jaettiin ihmisille ilman ajanvarausta.

LINKKI-hankkeessa järjestettiin vuonna 2019 postikorttikampanja, jonka tarkoituksena oli muistuttaa ja herätellä ihmisiä tekemään tarvittavia uudistuksia jätevesijärjestelmiinsä. Muistutuspostikortit lähetettiin kaikille kiinteistöille, joilla neuvoja oli käynyt hankevuosina 2009–2018 ja antanut kohteelle joko punaisen (uudistettava, ei täytä lainsäädännön vaatimusta) tai keltaisen (täyttää lainsäädännön vaatimuksen, mutta tehtävä pieniä parannuksia tai seurattava) arvion. Postikorttikampanja herätti viestin vastaanottajissa paljon ajatuksia, ja kampanjan seurauksena sekä LUVYyn että kuntien rakennusvalvontaan tuli paljon puheluita ja kyselyitä aiheeseen liittyen.

Vuonna 2019 siirtymäajan päättymisen lähestyessä ihmiset aktivoituivat muutenkin toden teolla kyselemään oman jätevesijärjestelmänsä tilanteesta. ”Tuntuu, että asukkaat olivat sisäistäneet lainsäädännön muutokset ja sen, että siirtymäajan loppu häämötti ranta- ja pohjavesialueilla. Neuvontapuheluita tuli varsinkin syksyä kohti huomattavasti aiempaa enemmän, ja asukkaiden kysymykset liittyivät hyvin paljon siihen, miten käytännössä edetä jätevesijärjestelmän uudistamisen, suunnittelun ja rakentamisen kanssa”, kommentoi hankekoordinaattori Virve Ståhl. Neuvontahanke tavoitti yleisneuvontatilaisuuksissa sekä luennoilla eri tapahtumissa 430 henkilöä. Puhelimitse ja sähköpostitse neuvottiin lisäksi 208 henkilöä.

Haja-asutuksen jätevesineuvontaa on saanut Länsi-Uudellamaalla yli 8 100 kiinteistöä vuosina 2009–2019, mutta arviolta noin 27 000 kiinteistöä on vielä vailla tarjottua neuvontaa. Valtionavusteinen LINKKI-hanke päättyi 31.10.2019 siirtymäajan loputtua, mutta neuvontatyö Länsi-Uudellamaalla jatkuu edelleen vuonna 2020 kuntien rahoittamana. Hajajätevesihankkeen neuvojilta on edelleen mahdollista kysyä neuvoa puhelimitse tai sähköpostilla, tulemalla paikan päälle yleisötilaisuuksiin tai pyytämällä neuvoja maksuttomalle kartoitus- ja neuvontakäynnille. Joidenkin kuntien osalta myös alueelliset kiinteistökohtaiset neuvontakäynnit jatkuvat.

Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke LINKKI pyrki vuosina 2009–2019 edistämään haja-asutuksen jäteveden käsittelyä yhteistyössä kuntien kanssa. Hankkeeseen osallistui alueen 8 kuntaa: Hanko, Inkoo, Karkkila, Kirkkonummi, Lohja, Raasepori, Siuntio ja Vihti. Kuntien lisäksi hanketta rahoitti Uudenmaan ELY-keskus. Hanke liittyi Länsi-Uudenmaan kuntien hajajätevesistrategiaan 2014–2021 ja ympäristöministeriön valtakunnalliseen jätevesineuvontaan. Hanketta koordinoi Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Lisätietoa haja-asutuksen jätevesineuvonnasta löytyy hankkeen sivuilta.

Lisätietoja:

Virve Ståhl
hankekoordinaattori
LUVY
virve.stahl@luvy.fi
0504474993

Kuva: Perinteisesti haja-asutuksen jätevesiä käsitellään saostuskaivoissa, joiden puhdistusteho ei vastaa nykyvaatimuksia.

Hajajätevesi