Siirry sisältöön

Siuntionjoki


Siuntionjoki on yksi Etelä-Suomen erityisimmistä jokivesistöistä, ja se saa alkunsa Vihdin Enäjärvestä, josta se laskee Pikkalanjoen kautta Itämereen. Joki on säilynyt lähestulkoon luonnontilaisena, ja sen ainutlaatuisuutta korostaa siihen nouseva meritaimenkanta. Lisäksi joen varrella esiintyy Suomessa harvinainen kuningaskalastaja ja vähälukuinen leikkisä saukko.

Siuntionjoen valuma-aluetta täplittävät pienet järvet, vilkkaina virtaavat pienet purot, pienialaiset savipellot ja jylhät kalliojyrkänteet. Ainutlaatuinen Siuntionjoen valuma-alue muodostaa valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen.

Siuntionjoen historiaa

Siuntion luonnonmaisemaa ymmärtää paremmin, kun kiipeää mäenharjalle katsomaan männikön lomasta aukeavaa peltomaisemaa ja kuvittelee meren sen tilalle. Vielä 3000 vuotta sitten Siuntio oli saaristoa ja meri peitti nykyisiä peltoaukeita. Pronssikauden ihmiset hautasivat kuolleensa saariston kauniille mäntyluodoille veden ääreen, ja pronssikautisia hautaröykkiöitä löytyy edelleen Siuntion alueelta.

Sittemmin maan kohoamisen myötä merenranta on vetäytynyt nykyisille sijoilleen. Jälkeensä meri jätti laajat savikentät sekä Länsi-Uudenmaan lukuisat purot ja järvet.

Verkkaisena virtaava Siuntionjoki on toiminut satojen vuosien ajan tärkeänä kulkureittinä.  Siuntion keskiaikaista kivikirkkoa ja sen ympärille kasvanutta kirkonkylää ei rakennettu sattumalta Siuntionjoen ja Kirkkojoen risteykseen.

Savimaat valjastettiin tuhatkunta vuotta sitten niiksi peltoaukeiksi, joista Siuntion maisema nykyään tunnetaan. Viljavat pellot vaativat kuitenkin veronsa: jotta pelloilta saatiin ylimääräinen vesi pois, perattiin monet Siuntion purot ja ojat suoriksi, mikä asetti huonosti vettä läpäisevät savimaat ja suorat syvät ojat alttiiksi tulville. Tulvat puolestaan huuhtovat ravinteita ja irtoainesta Siuntionjokeen ja Itämereen, minkä seurauksena vesistöt rehevöityivät ja irtoaines tukki meritaimenelle korvaamattomia kutusoraikkoja.

Sotien jälkeen yleistynyt salaojitus on osaltaan pienentänyt peltojen pintavaluntaa ja siten vähentänyt ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin.

Siuntionjoen tila

Siuntionjoki virtaa laajojen savitasanteiden poikki ja on näin luonnostaan savisamea joki. Täydellisessä kunnossa Siuntionjoki ei kuitenkaan ole.

Järvet joen varrella vaihtelevat ekologiselta tilaltaan huonosta hyvään. Osa valuma-alueen järvistä on pahasti rehevöityneitä, mikä näkyy myös Siuntionjoessa. Ekologiselta tilaltaan joki on kuitenkin pysynyt tyydyttävänä.

Siuntionjoen suojelu

Länsi-Uudenmaan Vesi ja Ympäristö ry (LUVY), WWF Suomi ja Virtavesien hoitoyhdistys ry ovat yhdessä Siuntion kuntalaisten kanssa rakentaneet joen varrelle lukuisia kosteikkoja ja kaksitasouomia ravinteiden ja kiintoaineksen pidättämiseksi pois joesta ja Itämerestä.

Meritaimenen lisääntymismahdollisuuksia on kohennettu lukuisilla virtavesikunnostuksilla, kuten purkamalla nousuesteitä ja lapioimalla uusia kutusoraikkoja. 

Kuntalaisten halukkuus suojella Siuntionjokea on korvaamaton voimavara joen suojelemiseksi. Siuntion kunta on rahoittanut kunnostushankkeita ja rakentanut oman hulevesiä keräävän ja viivyttävän kosteikon hulevesien luonnonmukaiseksi puhdistamiseksi.

Siuntionjoki 2030

Länsi-Uudenmaan Vesi ja Ympäristö ry (LUVY) on laatinut vesistövision Siuntionjoen tilan kohentamiseksi hyvään ekologiseen tilaan. Vision ovat hyväksyneet ja allekirjoittaneet kaikki valuma-alueen kunnat, ja Siuntion kunta on vision tärkeä tukija. Hanke käynnistyi kuusivuotisella sopimuksella vuoden 2019 alussa ja se sai vuonna 2024 jatkoa vuosille 2025-2030.

Siuntionjoki 2030 -hankkeen tarkoituksena on alueen toimijoiden määrätietoisella yhteistyöllä parantaa vesistön tilaa ja edistää virkistyskäyttöä. Jo tehtyjen toimenpiteiden seurauksena Siuntionjoen vesistö valuma-alueineen on hyvässä ekologisessa tilassa, taimenen luontainen elinkierto on turvattu ja vesistöjen virkistäytymismahdollisuudet ovat laajentuneet.

Vesistöalueesta suurin osa kuuluu Natura 2000 -alueeseen. Lisäksi se on myös ainoa ympäristöministeriön asettaman Vesistöjen erityissuojelutyöryhmän ehdottama erityissuojeltava jokivesistö Uudellamaalla.

Siuntionjoen vesistöalue kuuluu Kymijoen­-Suomenlahden vesienhoitoalueeseen, josta löydät lisätietoa ympäristöhallinnon internetsivuilta.

Savisamea joki on voinniltaan tyydyttävässä tilassa ja sen järvien tila vaihtelee huonosta hyvään. Siuntionjoen vesistöalueeseen kuuluu jokiosuuden lisäksi useita järviä, kuten esimerkiksi Vihdin Enäjärvi ja Poikkipuoliainen, Siuntion Karhujärvi, Tjusträsk ja Vikträsk ja Kirkkonummen Bakträsk, Hepari ja Petäjärvi.

Talvinen kuva Sjundbyn kosken alaosasta. Rantavedet ovat hieman jäätyneet, mutta keskellä vesi pääsee vielä virtaamaan. Auringonvalo siivilöityy puiden läpi.
Vesi virtaa Sjundbyn koskessa. Kuva kuvattu suoraan ylhäältä päin. Kuvan yläreunassa näkyy puiden lehvästöjä syysvärissä.

Siuntionjoki kuntalaisten arjessa

Siuntionjoki tarjoaa kuntalaisille hienon ulkoilukohteen. Joki on esimerkiksi helposti melottavissa, ja melojien keskuudessa Siuntionjoki tunnetaankin Suomen Amazonina. Lisäksi Siuntion kuntakeskustaan on perustettu Jokipuisto, joka on vapaasti kuntalaisten virkistäytymiskäytössä.

Siuntionjokeen tutustuminen on sisällytetty Siuntion molempien koulujen, Sjundeå svenska skolan ja Aleksis Kiven koulun, alakoulun ympäristöoppiin.

Kaksi lasta katselee sillalta Siuntionjokeen kesäisenä päivänä. Toinen lapsista osoittaa jotakin vedessä näkemäänsä.
Kuva Siuntionjoelta, kuvan etualalla kajakin keula.