Siirry sisältöön
Haku

Kuntakeskuksen ja Kelan eritasoliittymän asemakaavat liikkeelle, OAS nähtävillä

Tälle alueelle laaditaan asemakaava eritasoliittymää varten Kelan kohdalla.

Tekninen lautakunta on päättänyt asettaa nähtäville osallistumis- ja arviointisuunnitelmat Kantatie 51 Kelan eritasoliittymän asemakaavasta sekä Kuntakeskuksen asemakaavamuutoksesta.

Kelan eritasoliittymä

Kantatie 51 Kelan eritasoliittymän asemakaavan suunnittelualue sijoittuu Siuntion ja Kirkkonummen kuntarajalle Kelaan kantatien 51 ympäristöön. Suunnittelualueeseen kuuluu Kaapelitien osuus Prysmianin tehdasalueelle saakka sekä noin 350 metrin pituinen osa vanhaa ratapohjaa. Alueeseen sisältyvät lisäksi metsäalueet kantatien 51 pohjoispuolella sekä Kalliomäen ja kantatien 51 välissä. Kaava-​alueen koko on noin 21 hehtaaria.

Kuntakeskus

Kuntakeskuksen asemakaavamuutoksen suunnittelualue sijaitsee Siuntion keskustassa, rautatieaseman eteläpuolella, Flemingintien ympäristössä, sisältäen myös Siuntiontien tiealuetta keskustan kohdalla. Suunnittelualueen pinta-​ala on noin 12 hehtaaria.

Tällä alueella kuntakeskuksessa asemakaavaa muutetaan.

Nähtävillä olo ja mielipiteet

Aineisto on nähtävillä 26.11.2025–23.12.2025 kunnantalolla (Puistopolku 1, 02580 Siuntio) sekä kunnan verkkosivuilla. 

Mielipiteet tulee toimittaa 31.12.2025 mennessä sähköpostitse tekninen@siuntio.fi tai kirjeitse osoitteella Siuntion kunta, Tekninen toimisto, Siuntiontie 504, 02580 Siuntio.

Kunnantalo

Palveluajat

Maanantai–perjantai 9.00–15.00