Siirry sisältöön

Siuntiossa suunnitteilla viisi aurinkovoimalaa – kunta edellyttää YVA-menettelyä Römyranissa

Kartta osoittaa Gårdskullan aurinkovoimalan sijoittumisalueen Lappersintien äärelle ja sen pohjoispuolelle.
Gårdskullan aurinkovoimalan asemakaava-aluen kaavoitushakemuksen mukaan.

Kunnalla on tiedossa viisi Siuntioon suunnitteilla olevaa aurinkovoimalaa. Yhdelle pienelle ja yhdelle isolle on annettu myönteiset suunnittelutarveratkaisut. Järjestämme asukastilaisuuden Gårdskullan aurinkovoimalasta tiistaina 26.8.

Verkkouutista on päivitetty 25.6.

Kartta osoittaa viiden suunnitellun aurinkovoimalan sijoittumisen Siuntion alueelle.
Kunnan tiedossa olevat aurinkovoimalahankkeet

Gårdskullan osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä

Gårdskullan maille on suunniteltu aurinkovoimalaa, jonka suunnittelualue on 150 hehtaaria. Alueelle sijoitettavat aurinkopaneelit olisivat 3,5 metriä korkeita. Aurinkovoimalaa suunnittelee Gårdskullan Aurinkovoimala Ky.

Tämän hankkeen kohdalla tutkitaan asemakaavoituksen kautta, täyttyvätkö edellytykset sijoittaa aurinkovoimaa alueelle.

Suunnittelualue sijoittuu valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle, Siuntion ja Degerbyn viljelysmaisemaan. Alue on yleiskaavassa merkitty kulttuurimaisemaksi.

Hankkeen yhteydessä laaditussa maisemaselvityksessä on arvioitu, että aurinkovoimalan rakentaminen aiheuttaa maisemaan merkittäviä muutoksia. Muutoksia aiheuttavat paneelikentät, niitä ympäröivät aidat, huoltotiet, sähköaseman ja kytkinkenttä. Sähkönsiirron osalta hankkeen vaikutukset maisemaan ovat pienet, koska liityntä tehdään jo olemassa olevaan aluetta halkovaan voimalinjaan. Hankkeella arvioitiin maisemaselvityksessä olevan paikallisesti merkittäviä vaikutuksia alueen maisemaan, mutta kokonaisuudessaan vähäisiä vaikutuksia Siuntion ja Degerbyn viljelysmaisemaan (VAMA).

Palaute kertoo kaavan edellytyksistä

Asemakaavaprosessi aloitetaan käsittelemällä osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Tekninen lautakunta päätti toukokuussa kuuluttaa asemakaavan vireille tulosta ja asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville. Lautakunta halusi, että kuntalaiset saavat tietoa hankkeesta ja mahdollisuuden vaikuttaa kaavaprosessiin jo aikaisessa vaiheessa.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatu palaute on tärkeää, jotta voidaan selvittää täyttyvätkö aurinkovoiman sijoittumisedellytykset. Saatu palaute otetaan huomioon luonnosvaiheen valmistelussa.

Asukastilaisuus

Järjestämme asukastilaisuuden Sivistyskampus Siuntion sydämen auditoriossa tiistaina 26.8. kello 18. Lausunnonantoaikaa on pidennetty 3.9. asti.

Voit jättää mielipiteesi asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta viimeistään 3.9.2025 sähköpostitse tekninen@siuntio.fi tai postitse, Tekninen toimisto, Siuntiontie 504, 02580 Siuntio.

Sivistyskampus Siuntion sydämen auditorio

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä kirjastossa 1.8. saakka ja hankkeen verkkosivulla myös sen jälkeen.

Asemakaavan luonnosvaihe olisi ensi keväänä ja hyväksymisvaihe syksyllä 2026.

Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma?

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on suunnitelma, joka laaditaan kaavoituksen alkuvaiheessa. Suunnitelmassa kuvataan kaavoituksen lähtökohdat ja tavoitteet, arvio aikataulusta ja etenemisestä ja osallistumis- ja vuorovaikutusmuodot.

Sen pitää siis sisältää tieto siitä, ketkä ovat osallisia kaavaprosessissa, miten osalliset voivat osallistua kaavoitusprosessiin ja missä vaiheissa kaava asetetaan nähtäville, jolloin osalliset voivat jättää siitä mielipiteensä.

Suunnitelmassa kerrotaan myös, mitä selvityksiä on jo tehty ja mitä selvityksiä vielä tehdään sekä miten kaavan vaikutuksia on arvioitu tai tullaan arvioimaan. Siinä pitää myös olla tieto siitä, ketkä vastaavat hankkeesta ja heidän yhteystietonsa.

Lue lisää asemakaavasta

Kerro mielipiteesi

Voit antaa mielipiteesi osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta viimeistään 3.9.2025 sähköpostitse tekninen@siuntio.fi tai postitse, Siuntion kunta, Tekninen toimisto, Siuntiontie 504, 02580 Siuntio.

Ympäristövaikutusten arviointi ei ollut tarpeellinen

Gårdskullan aurikovoimala Ky haki viime syksynä Uudenmaan Ely-keskukselta päätöstä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeesta. Siuntion ympäristö- ja rakennuslautakunta edellytti lausunnossaan Ely-keskukselle ympäristövaikusten arvioinnin suorittamista. Ely-keskus ei kuitenkaan katsonut ympäristövaikutusten arviointia tarpeelliseksi päätöksessään maaliskuussa.

Kunta edellyttää ympäristövaikutusten arviointia Römyranin aurinkovoimahankkeessa

Römyranin alueelle suunniteltu aurinkovoimalahanke on niin suuri ja vaikutuksiltaan melko tuntematon, että sen ympäristövaikutuksia on syytä arvioida ympäristövaikutusten arviointimenettelyllä (YVA). Näin sanoo ympäristö- ja rakennuslautakunta lausunnossaan Uudenmaan Ely-keskukselle. Myös kunnanhallitus sanoo lausunnossaan, että hanke edellyttää ympäristövaikutusten arviointia.

Römyranin aurinkovoimahankkeen takana oleva OX2 Finland Oy on jättänyt Ely-keskukselle YVA-tarveharkintahakemuksen.

Römyranin alue sijaitsee junaradan varressa vähän matkaa kuntakeskuksesta länteen. Suurin osa aurinkovoimalaksi suunnitellusta alueesta sijaitsee Römyranin peltoaukealla junaradan pohjoispuolella, osa sen eteläpuolella. Palonummenpuro halkaisee alueen. Suunnitellun aurinkovoimalan pinta-ala on 101 hehtaaria.

YVA-tarveharkintahakemuksen mukaan aurinkopaneelien korkeus olisi 3–5 metriä riippuen valitusta paneelityypistä.

Kartta osoittaa, että suurin osa aurinkovoimalasta sijoitetaan osalle Römyranin peltoaukeaa rautatien pohjoispuolelle, ja osa rautatien eteläpuolelle.
Römyranin aurinkovoimala-alue on merkitty punaisella.

Römyranin alueella tuotettu sähkö on tarkoitus syöttää sähköverkkoon Siuntion kirkonkylässä Virkkalasta Espooseen kulkevaan voimajohtolinjaan. Sähkönsiirtoa varten Römyranista kirkonkylälle kaivettaisiin maakaapeli. Se on suunniteltu pääsääntöisesti olemassa olevien teiden varsille sekä peltoalueille. Sähkönsiirtoreitin pituus on noin 3,5-4,5 kilometriä. Kirkonkylän alueelle olisi rakennettava sähkönsiirtoasema, joka olisi ulkomitoiltaan 20 x 8 metriä ja 6 metriä korkea. Reitin ja sähköaseman sijainnit tarkentuvat hakemuksen mukaan maanomistajaneuvotteluissa.

Römyranin aluetta ei kuulu valtakunnallisesti merkittävään maisema-alueeseen eikä sitä ole merkitty yleiskaavassa kulttuurimaisemaksi, mutta suunnittelualue viistää hieman viereisen pohjavesialueen kulman yli.

Lautakunnan mielestä YVA-menettelyyn tulee sisällyttää koko aurinkovoimalahanke sähkönsiirtoalueineen sekä reitteineen. Kunnanhallitus huomauttaa myös, että Siuntion kunnanvaltuusto teki 26.5.2025 elinkeinopoliittisen ohjelmaansa seuraavan lisäyksen: “Teollisten aurinkoenergiahankkeiden tulisi mennä kaavaprosessin kautta”.

Bäcksintien aurinkovoimahanke

Bäcksintien varrelle suunnitellaan aurinkovoimalaa, jonka pinta-ala on 76,9 hehtaaria. Hanketta suunnittelee Exilion Tuulihankkeet.

Aurinkovoimala-alue sijoittuu Bäcksintien molemmille puolille. Alue on yleiskaavassa merkitty kulttuurialueeksi ja kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisemiin, Siuntion ja Degerbyn viljelymaisemaan. Hankkeelle on tehty myönteinen suunnittelutarveratkaisu, mutta Uudenmaan Ely-keskus on valittanut päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen.

Mikäli hallinto-oikeus hylkää valituksen, on rakentajan haettava rakentamislupaa ennen rakentamista. Siinä tapauksessa rakentamislupahakemis on tarkoitus käsitellä ympäristö- ja rakennuslautakunnassa. Rakentamisluvan käsittelyssä kuullaan naapureita naapurikuulemisien kautta.

Hallinto-oikeus saattaa hyväksyä valituksen osittain tai kokonaan. Se voi esimerkiksi edellyttää lisäselvityksiä tai päättää, ettei aurinkovoimalan sijoittamista alueelle voi ratkaista suunnittelutarveratkaisun kautta. Mitä asiassa tapahtuu, riippuu täysin hallinto-oikeuden päätöksen sisällöstä.

Kartta osoittaa, että aurinkovoimala sijoittuu molemmille puolille Bäcksintietä.
Bäcksintien suunnittelualue.

Lue lisää

Tupalan aurinkovoimahanke

Tupalan alueelle Suitiantien varteen on haettu suunnittelutarveratkaisua 100 hehtaarin aurinkovoimalaa varten. Hanketta suunnittelee Downing Renewable. Aurinkovoimala jakautuu kolmelle peltoaukealle.

Hakemusta suunnittelutarveratkaisusta käsitellään sen jälkeen, kun hallinto-oikeus on antanut päätöksensä Bäcksin aurinkovoimalasta.

Kartta osoittaa, että Tupalan aurinkovoimala sijoittuu kolmelle alueelle Suitiantien varteen.

Niemenkylän hanke

Jo aiemmin on myönnetty suunnittelutarveratkaisu aurinkovoimalalle Niemenkyläntien pohjoismutkassa sijaitsevalle pellolle. Suunnittelualue on pieni muihin hankkeisiin verrattuna, 2,2 hehtaaria. Hankkeelle ei vielä ole haettu rakentamislupaa.

Kartta osoittaa aurinkovoimalan sijoittumisen Niemenkyläntie pohjoispuolelle.
Niemenkyläntien aurinkovoimalan suunnittelualue on kahden hehtaarin kokoinen.