Siirry sisältöön

Golfin valinnaisaine alkaa Aleksis Kiven koulussa yhteistyössä Pickala Golfin kanssa

Siuntion Aleksis Kiven koulussa käynnistyy syksyllä 2025 ainutlaatuinen golfin pitkä valinnaisaine. Kahdeksannen luokan oppilaat voivat valita kahden vuosiviikkotunnin laajuisen golfopintokokonaisuuden, jota jatketaan yhdeksännellä luokalla.

– Idea tuli golfista valinnaisaineena kunnanvaltuutetulta ja idea koettiin erinomaiseksi, kertoo Aleksis Kiven koulun rehtori Pauliina Smolander.

Golfliitto on ollut innokkaasti mukana rakentamassa uuden valinnaisaineen sisältöjä yhdessä koulun kanssa. Lajitaitojen harjoittelemisen lisäksi golfin valitsevat oppilaat pääsevät tutustumaan oppitunneilla myös golfalan eri ammatteihin.

– Keräämme mielenkiinnolla kokemuksia yhteistyöstä, sillä samantyyppistä toimintaa haluaisimme olla järjestämässä myös muissa kunnissa, Golfliiton junioripäällikkö Mika Hollo sanoo.

Valinnaisaineeseen sisältyy harjoittelua Pickala Golfissa sekä oheisharjoittelua ja lajiosaamisen kehittämistä Sivistyskampus Siuntion sydämen alueella. Oppilaat tutustuvat myös golfin toimintaympäristöön sekä tapahtumien suunnitteluun ja ideointiin. Kaikilla osallistujilla on mahdollisuus suorittaa green card. Osa opetuksesta järjestetään yhteistyössä ammattitaitoisen golfopettajan kanssa.

Valinnaisaine toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Suomen Golfliiton ja Pickala Golfin kanssa. Tämä kumppanuus takaa laadukkaan opetuksen sekä monipuoliset ja inspiroivat harjoitusmahdollisuudet, jotka tukevat oppilaiden kokonaisvaltaista kehittymistä.

Siuntion kunta tarjoaa Aleksis Kiven koulussa golf-valinnaisaineen avulla nuorille uudenlaisia tapoja oppia ja kasvaa – yhdistäen koulunkäynnin, liikunnan ja mahdollisen harrastuksen. Oppilaat sekä henkilökunta ovat innostuneet uudesta valinnaisaineesta. Ainutlaatuinen yhteistyö eri toimijoiden kanssa sekä sporttinen ote heijastuu koko koulun toimintaan golfin kautta.