Sudenkaaren saneerauksen toinen vaihe valmistuu alkuvuodesta

Sudenkaaren saneerauksen toinen vaihe viivästyi alkuperäisestä aikataulusta, jonka mukaan urakka olisi arviolta valmistunut jouluksi 2024. Viivästymiseen vaikutti muun muassa yllättävien putkirikkojen aiheuttamat lisätyöt. Saneerausurakan toinen vaihe valmistuu asfaltointia lukuun ottamatta alkuvuoden aikana. Asfaltointi toteutetaan keväällä.
Sudenkaaren saneerauksen toisen vaiheen urakoitsija ei ole noudattanut Siuntion kunnan kanssa tehtyä sopimusta sen kaikilta osin, eikä yhteistyö siten ole ollut toivotun laista. Yhteistyöhankaluuksien takia tekninen lautakunta on päättänyt (14.1.2024 § 5) olla käyttämättä option saneerausurakan kolmannen vaiheen toteuttamiseksi. Kolmannen vaiheen aiemmin ilmoitettu alustava aikataulu ei siis toteudu.
Urakan kolmas ja neljäs vaihe kilpailutetaan kevään aikana, ja koko urakan arvioitu valmistuminen on edelleen vuoden 2026 aikana. Tiedotamme tarkemmasta toteutusaikataulusta, kun urakoitsija on valittu ja sopimus urakasta allekirjoitettu.
Kevään aikana Sudenkaaren alueella tehdään uusi maaperätutkimus, mutta tämä ei aiheuta häiriötä alueella asuville tai liikkuville.