Yhteystiedot  |  Extranet  |  Suomeksi  |  På svenska  | 
Siuntio Sjundeå
Siuntio - Avain onneen!
SIUNTIO SJUNDEÅ
Pienennä kirjasinten kokoaSuurenna kirjasinten kokoa

Aleksis Kiven elämä

Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kivi (Aleksis Stenvall) on kolmen kotiseudun kasvatti. Hän syntyi Nurmijärven pitäjän Palojoella 10.10.1834 ja vietti siellä lapsuutensa aina 12 ikävuoteen asti. Helsingissä hän asui koulu- ja opiskeluvuotensa ja useita kertoja myöhemminkin, mutta palasi sieltä aina loma-aikoinaan synnyinseudulleen Palojoelle.

Kirjailija Aleksis Kiven kotiseuduksi tuli ruotsinkielisen Uudenmaan rannikkopitäjä Sjundeå eli Siuntio, jossa hän kirjoitti pääosan runoistaan ja näytelmistään sekä romaaninsa Seitsemän veljestä. Kivi asui vanhimman veljensä Juhani Stenvallin vuokraamalla Purnuksen maatilalla lähellä Siuntion kirkonkylää 1857-1858, Kvarnbyn kartanossa 1860-61 ja jahtivouti Kareliuksen mökissä 1863. Näissä hän kirjoitti runojen ohella Kullervo ja Nummisuutarit näytelmiensä ensimmäisiä versioita, ja Juhani Stenvallin mukaan olisi myös joitakin katkelmia Seitsemästä veljeksestä valmistunut jo Purnuksen vuosina. 1850-luvulla Kivi kirjoitti useita runoja ruotsinkielellä, jota hän hyvin osasi. Nummisuutarien ensimmäinen käsikirjoitus olikin nimeltään "Bröllopsdansen på ljungheden".

  Fanjunkarsin kulttuuritalo sijaitsee Siuntion keskustassa.

Pysyvän kodin Siuntiossa Aleksis Kivi sai vuosina 1864-1871 Charlotta Lönnqvistin (1815-1891) emännöimästä Fanjunkars nimisestä torpasta. Juoruhaluisten ja ahdasmielisten ihmisten mielestä ei ollut sopivaa, että naimaton mies asui talossa, jossa emännän lisäksi oli taloudenhoidon opissa nuoria tyttöjä joista papintytär Olga Björkmaniin Kivi oli ihastunut sekä aina joku palvelijakin. Tätä ajoittain harmia tuottanutta asiantilaa tärkeämpi oli kuitenkin se, että Kivi sai torpassa oman työhuoneen ja työrauhan, sai siellä ruoan ja vaatteet, sai levätä ja sairastaa sai kodin.

Siuntio lähipitäjineen tarjosi luontoa rakastavalle kirjailijalle ihania, runoihin ja luonnonkuvauksiin innoittavia maisemia jokilaaksoja, komeita kallioita, laajoja metsäalueita, joissa Kivi samosi kivääri ja metsästyslaukku olallaan. Kun hänellä ei ollut lainkaan säännöllisiä rahatuloja, hän saattoi taitavana linnustajana ja metsästäjänä usein merkittävästi täydentää kotitorppansa ruokavaroja. Eräässä kirjeessään hän kertoo saaneensa syksyllä 1868 lähes sata kanalintua pyydyksistään teeriä, metsoja, pyitä, riekkoja. Torpan lähellä olevalla Bollstadin järvellä (Tjusträsk) sekä Siuntion joella hän kävi ystävänsä Johan Maneliuksen kanssa kalassa. Useina kesinä hän souteli, kalasteli ja kirjoitteli Siuntion saaristossa asuen Boströmin kalastajaperheen vieraana Svinössä.

Siuntio sen enempää kuin Nurmijärvikään ei voinut tarjota hänelle kirjastoja, teatteriesityksiä, yliopiston luentoja, konsertteja tai keskusteluja kulttuurista kiinnostuneiden ystävien kanssa. Näitä oli vain Helsingissä. Sinne Kivi usein lähtikin ja siellä kuukausikaupalla asui, mutta rahavarojen puute pakotti hänet palaamaan Siuntioon. Kirjallisten töiden edistymiselle näyttää olleen vain eduksi, että hän asui etäällä Helsingistä ja etäällä Nurmijärvestä, sen rahvaasta ja murteesta, joka näin sai ikävän myötä hänen rikkaan mielikuvituksensa täyteen voimaansa ja siirtyi hanhensulkakynän kautta paperille ja Suomen kirjallisuuteen. Tunnetusti hän sai myös Siuntiosta monia henkilöhahmoja ja maisemakuvauksia teoksiinsa.

Perinteistä talonpoikaista työtä arvostaneet siuntiolaiset ja nurmijärveläiset suhtautuivat Kiven kirjailijatyöhön yleensä väheksyvästi. Tämä lisäsi hänen yksinäisyyttään ja teki hänestä väliinputoajan. Hän oli rahvaan lapsi ja hyvin kiintynyt oman säätynsä ihmisiin. Hän löysi heidän joukostaan verrattomia tyyppejä, mutta hänellä oli myös runoilijan sielu ja oppineen ihmisen maailmankuva. Vaikka tämä saattoi olla eduksi hänen kirjalliselle mielikuvamaailmalleen, se näyttää myös olleen syynä siihen, ettei hänellä ollut omaa perhettä, josta hän joskus kaivaten puhui. Viime kädessä esteenä oli aina se, että häneltä puuttui virka ja sen mukaiset säännölliset tulot, eivätkä rakastettujen vanhemmat hyväksyneet häntä vävyehdokkaaksi. Mikään erakko hän ei ollut, vaan kaikissa kotipitäjissään hänellä oli lukuisia ystäviä.

Sekä Siuntio että Helsinki olivat ruotsinkielisiä, ja Kivi puhuikin päivittäisessä elämässään pääasiassa ruotsia. Vaikka hän vastustikin sen valta-asemaa, oli ruotsinkieli muuten hänelle perin tuttua. Hän ymmärsi myös ruotsinkielen kauneutta
lukihan hän ruotsiksi Shakespearen teoksia, Stagneliuksen runoja ja luki lähes kaikki muutkin kirjansa ruotsinkielisinä, koska niitä ei suomeksi ollut saatavana. Kivi ei jäänyt suomen kirjakielen kehittymistä odottamaan, vaan hän loi teoksiinsa Etelä-Hämeen murteesta omaperäisen ja rikkaan kielen. Romaania Seitsemän veljestä on tähän mennessä painettu yli 1,2 miljoonaa kappaletta ja se on käännetty 27 kielelle; Nummisuutareista, Kihlauksesta ja Kiven muista näytelmistä nähdään teattereissa yhä uusia sovituksia. Monista Kiven runoista tunnetuimpana Onnelliset, Sunnuntai, Sydämeni laulu ja Timon laulu oravalle on sävellettyinä tullut rakastettuja koko kansan lauluja.

Esko Rahikainen
Helsingin yliopisto